sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Torstai, 17.7.14 uutta oppia ja Main päättyy...

Aamulla pääsimme liikkeelle Schweinfurtin satamasta jo ennen yhdeksää. Edessämme olikin pitkä matka, tänään pitisi päästä Main-joki loppuun asti; aiemmin ei olisi tarpeeksi vettä missään satamassa.
Noin 8 kilometrin jälkeen oli joen vasemmalla rannalla, melko huomaamattomasti, taulu, jossa mainittiin työmaasta muutaman kilometrin päässä olevalla sillalla. Näin asian ymmärsin ja otin käsi-WHF:n soittaakseni kanavalle 10, koska näin kait taulussa pyydettiin. Kun sillan kohdalla ei kuitenkaan ollut mitään työtä näkyvissä, jatkoimme matkaa sen enempää soittelematta. Nyt oli meidän puolellamme jokea liikennemerkki, jonka tunnistin; se kielsi kohtaamisen edessä olevalla jokialueella. Rannalla oli myös toinen merkki, jossa oli teksti SPORT ja punainen viiva sen päällä. Ajattelin sen tarkoittavan, että kohtaamiskielto ei koske huviveneitä.
Hetken päästä näimme ison työlautan kaivinkoneineen joen vasemmalla rannalla, siis meistä katsoen vasemmalla.  Saman tien vastaan tuli peräkkäin kaksi isoa jokilaivaa ja Kapu joutui taiteilemaan aivan reunamerkkien vieressä, jotta kaikki mahtuisimme samalla väylälle. Laivojen jälkeen tuli työalus ja viimeisenä Strompolizei. Olin juuri kuvaamassa työkoneita, kun poliisiveneestä huusi mies, ilmeisesti siis poliisi, jotain. Kun osoitin, etten ymmärtänyt häntä, jatkoi hän vihaista huutoaan ja näytti käsimerkillä jotain katsomisesta. Siinä vaiheessa minua rupesi hävettämään, sillä ymmärsin sen kohtaamiskiellon koskeneen meitäkin. Onneksi kaikki meni hyvin ja otin opikseni…

Tämän kuvan oton jälkeen Strompolizei kertoi, mitä mieltä oli näkökyvystäni...
Päivän ensimmäisellä, Ottendorfin sululla (km  345) nousimme 7,59 metriä melko kivuttomasti ja nopeasti yksin. Seuraavalla sululla (Knetzgau, km 360) odoteltiin aikamme laivaa, jonka perään sitten pääsimme sulkuun. Siellä edessämme olevasta laivasta huudettiin meille, että sulku kutsuu WHF-puhelimella. Vastasin ja sulkumestari kysyi rekisterinumeroamme. En heti ymmärtänyt kysymystä, vaan onneksi Kapu hoksaavampana viittasi jalkojeni juuressa kannessa olevaan numeroon, jonka sitten luettelin puhelimeen. Ensimmäisen kerran sululla oltiin kiinnostuneita tiedoistamme.
Seurasimme siis laivaa ja tunnin päästä olimme Limbachin sululla (km 367) yhdessä ja pääsimme ajamaan siihen suoraan sisälle. Tällä sululla ei ole patoallasta, sillä sulku on kaivetulla osuudella ja pato on viereisellä Wehrarm Limbach –joen osuudella.  

Limbachin sululle pääsimme ajamaan suoraan sisälle...
Nämä laivat tietävät seuraavan sulun tilanteen, joten ne hidastavat kulkuaan, jos sulku ei ole heti vapaa. Niin nytkin, Possidi-alus ajeli sen verran verkkaisesti, että Vierethin sululta (km 381) kerkesi juuri laiva ulos, emmekä joutuneet pysähtymään ollenkaan odottelemaan sulun tyhjenemistä. 20 minuuttia myöhemmin sain nenäni valoon reunan yläpuolelle. Viisi minuuttia vielä ja sain kuvattua tulomaisemaamme ylhäältä käsin. Sulun ylävedessä oli jo kaksi jokilaivaa odottamassa pääsyä alaspäin. Tämä oli viimeinen sulku Main-joella ennen Main-Donau-Kanaalin alkua.
Maata ja aurinkoa näkyvissä...

Maisemaa Mainin alajuoksulle Vierethin sululta 6 m korkeudelta
Vielä vajaa kilometri ajoa ja kiinnityimme kalkkitiilitehtaan taakse Motor- und Segelboot Coburgin laituriin ystävällisen satamakapteenin avustuksella.

Olimme ensimmäinen suomalainen alus Charlyn marinassa. Hänen vaimonsa oli käynyt Suomessa yli 20 vuotta sitten, vaan vieläkin Erika muisteli lämmöllä rauhallista maatamme. Koska päivä oli ollut tosi kuuma ja sulutukset suht’ rankkoja, olimme ihan läkähdyksissä rantauduttuamme. Charly kehottikin meitä menemään uimaan; järvessä oli hyvä vesi ja syvyyttä jopa 7 metriä, veneemmekin alla 3,5 m. Ja niin me teimme: upottauduimme viileään (22 astetta) veteen ja molemmat nautimme siitä suuresti. Minä en juuri koskaan ui muutamaa vetoa kauemmas veneestä tai laiturista, olen huono uimari. Vaan Kapukaan ei pystynyt uimaan kauas: hänen kipeä olkapäänsä esti uintiliikkeet. Virkisti tuo kastautuminen kummasti, joten pian oli ruoka pöydässä ja illan rauhassa saatoimme nauttia auringonlaskusta.


Ei kommentteja: