Aamulla pääsimme liikkeelle Schweinfurtin satamasta jo ennen
yhdeksää. Edessämme olikin pitkä matka, tänään pitisi päästä Main-joki loppuun
asti; aiemmin ei olisi tarpeeksi vettä missään satamassa.
Noin 8 kilometrin jälkeen oli joen vasemmalla rannalla,
melko huomaamattomasti, taulu, jossa mainittiin työmaasta muutaman kilometrin
päässä olevalla sillalla. Näin asian ymmärsin ja otin käsi-WHF:n soittaakseni
kanavalle 10, koska näin kait taulussa pyydettiin. Kun sillan kohdalla ei
kuitenkaan ollut mitään työtä näkyvissä, jatkoimme matkaa sen enempää
soittelematta. Nyt oli meidän puolellamme jokea liikennemerkki, jonka
tunnistin; se kielsi kohtaamisen edessä olevalla jokialueella. Rannalla oli
myös toinen merkki, jossa oli teksti SPORT ja punainen viiva sen päällä.
Ajattelin sen tarkoittavan, että kohtaamiskielto ei koske huviveneitä.
Hetken päästä näimme ison työlautan kaivinkoneineen joen
vasemmalla rannalla, siis meistä katsoen vasemmalla. Saman tien vastaan tuli peräkkäin kaksi isoa
jokilaivaa ja Kapu joutui taiteilemaan aivan reunamerkkien vieressä, jotta
kaikki mahtuisimme samalla väylälle. Laivojen jälkeen tuli työalus ja
viimeisenä Strompolizei. Olin juuri kuvaamassa työkoneita, kun poliisiveneestä
huusi mies, ilmeisesti siis poliisi, jotain. Kun osoitin, etten ymmärtänyt
häntä, jatkoi hän vihaista huutoaan ja näytti käsimerkillä jotain katsomisesta.
Siinä vaiheessa minua rupesi hävettämään, sillä ymmärsin sen kohtaamiskiellon
koskeneen meitäkin. Onneksi kaikki meni hyvin ja otin opikseni…
 |
| Tämän kuvan oton jälkeen Strompolizei kertoi, mitä mieltä oli näkökyvystäni... |
Päivän ensimmäisellä, Ottendorfin sululla (km 345) nousimme 7,59 metriä melko kivuttomasti
ja nopeasti yksin. Seuraavalla sululla (Knetzgau, km 360) odoteltiin aikamme
laivaa, jonka perään sitten pääsimme sulkuun. Siellä edessämme olevasta
laivasta huudettiin meille, että sulku kutsuu WHF-puhelimella. Vastasin ja
sulkumestari kysyi rekisterinumeroamme. En heti ymmärtänyt kysymystä, vaan
onneksi Kapu hoksaavampana viittasi jalkojeni juuressa kannessa olevaan
numeroon, jonka sitten luettelin puhelimeen. Ensimmäisen kerran sululla oltiin
kiinnostuneita tiedoistamme.
Seurasimme siis laivaa ja tunnin päästä olimme Limbachin
sululla (km 367) yhdessä ja pääsimme ajamaan siihen suoraan sisälle. Tällä
sululla ei ole patoallasta, sillä sulku on kaivetulla osuudella ja pato on
viereisellä Wehrarm Limbach –joen osuudella.
 |
| Limbachin sululle pääsimme ajamaan suoraan sisälle... |
Nämä laivat tietävät seuraavan sulun tilanteen, joten ne
hidastavat kulkuaan, jos sulku ei ole heti vapaa. Niin nytkin, Possidi-alus
ajeli sen verran verkkaisesti, että Vierethin sululta (km 381) kerkesi juuri laiva
ulos, emmekä joutuneet pysähtymään ollenkaan odottelemaan sulun tyhjenemistä. 20
minuuttia myöhemmin sain nenäni valoon reunan yläpuolelle. Viisi minuuttia
vielä ja sain kuvattua tulomaisemaamme ylhäältä käsin. Sulun ylävedessä oli jo
kaksi jokilaivaa odottamassa pääsyä alaspäin. Tämä oli viimeinen sulku Main-joella
ennen Main-Donau-Kanaalin alkua.
 |
| Maata ja aurinkoa näkyvissä... |
 |
| Maisemaa Mainin alajuoksulle Vierethin sululta 6 m korkeudelta |
Vielä vajaa kilometri ajoa ja kiinnityimme
kalkkitiilitehtaan taakse Motor- und Segelboot Coburgin laituriin ystävällisen
satamakapteenin avustuksella.
Olimme ensimmäinen suomalainen alus Charlyn marinassa. Hänen
vaimonsa oli käynyt Suomessa yli 20 vuotta sitten, vaan vieläkin Erika muisteli
lämmöllä rauhallista maatamme. Koska päivä oli ollut tosi kuuma ja sulutukset
suht’ rankkoja, olimme ihan läkähdyksissä rantauduttuamme. Charly kehottikin
meitä menemään uimaan; järvessä oli hyvä vesi ja syvyyttä jopa 7 metriä,
veneemmekin alla 3,5 m. Ja niin me teimme: upottauduimme viileään (22 astetta)
veteen ja molemmat nautimme siitä suuresti. Minä en juuri koskaan ui muutamaa
vetoa kauemmas veneestä tai laiturista, olen huono uimari. Vaan Kapukaan ei
pystynyt uimaan kauas: hänen kipeä olkapäänsä esti uintiliikkeet. Virkisti tuo
kastautuminen kummasti, joten pian oli ruoka pöydässä ja illan rauhassa
saatoimme nauttia auringonlaskusta.
