Viikonloppu, 28.–29.6.14

Lauantaina oli pilvistä aamusta alkaen, yöllä oli ollut kova ukonilma ja sade. Päivän mittaan tuli semmoisia parin pisaran heikkoja kuuroja kerran pari tunnissa. Lähdimme kävellen kauppaan vasta kolmen maissa iltapäivällä, sateenvarjot mukana. Emme niitä kumminkaan tarvinneet, sillä ne sadekuurot olivat todella heikkoja ja harvapisaraisia. Kauppamatkalla Kapu lepuutti kättään repun kantohihnan varassa; käsivarsi oli siinä kuin kantositeessä.  Loppupäivä kuluikin ruuanlaitossa, tiskauksessa ja netissä; siis minulta. Kapu välillä lepäsi sängyssään tai pelasi pasianssia opetellen hiiren käyttöä vasemmalla kädellä.

Sunnuntain vastaisena yönä oli taas ukonilma ja kova sade. Sunnuntai valkeni pilvisenä ja taas sade kuuroili sen verran, että emme lähteneet yhteiselle kaupunkikierrokselle, vaan vietimme päivän sisällä veneessä. Minä luin pillerille lataamani Santeri Alkion Eevan ja Kapu lepäili ja harjoitutti taas vasenta hiirikättään…

Lähdimme sitten kuitenkin neljän maissa kävelylle kohti Rüdesheimin keskustaa. Kuljimme rantatietä läpi urheilupuiston ja ohi camping-alueen ja saavuimme rantakadulle, jossa torstainakin olin pyöräillyt. Kävimme nyt yhdessä siellä Mekaanisen Musiikin Museolla, vaan opastetulle kierrokselle olisi pitänyt olla neljä henkeä, eikä halukkaita meidän lisäksemme näkynyt… 

Karhunvatukat ovat osittain kypsyneet Rüdesheimin rannalla

Viiniä, viiniä...

Kävimme syömässä kunnon aterian edulliseen hintaan ja kävelimme lopulta takaisin veneelle. Reilun kolmen tunnin lenkin jälkeen olikin mukava istahtaa taas Dorotean penkille sateensuojaan ja ruveta netteilemään… 

Torstai, 26.6.14 dieseliä ja kaupunkikierros

Kapu käytti marinan tarjoamia mahdollisuuksia ja kävi perävaunullisella fillarilla huoltoasemalla täyttämässä dieselkanisterit. Minä olin aiemmin hänen tankatessaan venettä käynyt kaupassa ostamassa tuoreet sämpylät. Meillä ei nimittäin aamulla ollut ollut kuin näkkäripalanen jogurtin kanssa aamiaiseksi.  Haudutuskattilan rikkouduttua Kapu oli pitkin hampain suostunut syömään tavallisesti keitettyä kaurapuuroa, vaan nyt olivat kauraryynit loppu, kun niitä ei Lidlistä saanut.

Kapulle antamani huoltoasemalleajo-ohje ei tainnut olla oikein selvä, koska hän oli joutunut kysymään uusia ohjeita poliisiasemalta, vaan lopulta hän ilmestyi kahden täyden kanisterin kanssa takaisin marinaan.

Iltapäivällä lähdin pyöräilemään uudestaan, nyt tyhjät pullot ja kamera mukanani. Sain palautettua Lidliin kahden Euron edestä muovipulloja ja sitten jatkoin matkaa kohti Rüdesheimin keskustaa. Matkalla näin kampaamon ja kun siellä sattui juuri olemaan vapaa aika, niin sain hiukseni leikkautettua ja vain 19 rahan hintaan.

Jatkoin matkaa ja pian olin rantakadulla keskellä kahviloita, viinitupia ja turisteja. Juna kulki taas vilkkaan kadun ja joen välissä, ja usein.

Poikkesin sivukadulle, joita näytti lähtevän rannasta poispäin useita ja saavuin Mekaanisen Musiikin Museolle, Oberstrasselle. Soitin Kapulle, että löysin häntä kiinnostavan kohteen, vaan hän ei jaksanut lähteä liikenteeseen.

Kellokin näytti olevan jo yli viisi ja museo on auki vain kuuteen. 

Talutin pyörääni takaisin päin kohti marinaa, ja kuvailin välillä mielenkiintoisia vanhoja taloja, joissa jokaisessa näytti olevan viinitupa. En kuitenkaan vieläkään  pysähtynyt maistelemaan viiniä, vaan käväisin paikallisessa Rewessä ostamassa kaurahiutaleita ja omenamehua.  Mehusta sitten illalla keitin mehukeittoa, jota syödään kaurapuuron kanssa.

Kapu oli kyllä odottanut, että olisin käynyt ostamassa uuden haudutuskattilan…

Keskiviikko, 25.6.14

Loreleyn kuuluisa, vaarallinen kallio

Aamulla lähtö St. Goarista venyi kymmeneen. Lähtiessämme vastavirtaan minua hieman pelotti, sillä Reinin vaikein kohta, kovavirtainen Loreley, oli edessämme. Matka St. Goarista Bingeniin on 26 kilometriä ja siihen menee kirjojen mukaan 5-6 tuntia ”täydellä kaasulla”, sillä (vasta)virran voimakkuus on 8-10 km/h. Kilometrien 550,6-555,4 välillä on rannalla viidet liikennevalot, joissa ilmoitetaan myötävirtaan tulevien alusten mittoja. Joissain tapauksissa vastavirtaan pyrkivien on pysähdyttävä ja annettava talfarereitten tulla mutkasta ensin.

Meillä sekä ohittavia että vastaantulevia oli monia, vaan kaikista niitä selvittiin Kapun varmakätisyyden ansiosta. Väylän leveys oli tällä kohtaa 120 metriä, syvyyttä joessa paikoin 20 metriä, mutta vieressä oli näin matalan veden aikana kalliota ja kiviä näkyvissä. Ja vastavirta oli kova ja pyörteinen, niin että pinnaa pitelevän Kapun oli koko ajan oltava skarppina ja estettävä venettä joutumasta pois väylältä.

Loki 7,11 knots, GPS 2,2 knots, syvyyttä 2,8 m.

Me selvisimme siis joen vaarallisista kuohuista kohtuullisen hyvin, sillä olimme täällä Rüdesheimin satamassa jo kello kolmen aikaan, reilun 5 tunnin ajon jälkeen. Täällä meitä oli vastassa englantia puhuva paikallinen ja saksaa puhuva Hafenmeister. He auttoivat kiinnittymisessä ja kertoivat kohteliaasti kaiken sisältyvän 1,4 Euron metrimaksuun. Ainoastaan pesukone ja kuivaaja toimivat kolikoilla (á 3€). Satamassa on kymmenkunta hyvässä kunnossa olevaa polkupyörää veneilijöiden käytössä ja lisäksi yhteen saa kiinni kätevän peräkärryn. Erinomainen paikka siis, tähänastisista ehkä paras.

Kapu vaihtoi illalla moottoriin öljyt ja suodattimen. Suihkussa käytyämme pääsimme ansaitulle levolle…

Suuretkaan jokialus-matkustajalaivat eivät näytä vaativan samaa syvyyttä kuin SeijMer...

Tarkkuutta vaativaa menoa...