lauantai 31. toukokuuta 2014

Lauantai, 31.5.14.

Eilen illalla musiikkimeteli oli niin kovaa, että minun piti vielä ennen puolta yötä mennä kaupungille kattelemaan, mistä moinen mökä. Suoraan tien päässä veneestä katsoen oli joku rokkikonsertti, paljon väkeä, valoja ja ääntä. Yritin kuvata juhlavalaistuja laivoja käyttäen sillan kaidetta tukena, vaan se värisi musiikin voimasta, joten…

Sillalta itään päin...

Sillalta länteen eli joelle päin
Toisella puolen kanavaa oli myös musiikkiesitys menossa, vaan se oli marinaan nähden nurkan takana, eikä sen ääni kuulunut häiritsevästi veneelle asti.

Toisen konsertin väkeä...

Yöllä oli taas vilu, mutta onneksi aamulla aurinko paistoi. Lämpötila ei tänään kuitenkaan ole kivunnut kuin 17 asteeseen ja tuuli, vaikka onkin etelän puolella, tuntuu kylmältä. 

Kapu polkaisi päivälä taas rautakauppaan tarvikeostoksille ja saimme maston kannatuksen liki valmiiksi ja vielä jäi puutavaraa jäljellekin, jos vaikka joutuisimme myöhemmin  korjailemaan virityksiä…
Käytimme väärin tamponeja, sillä imeytimme niihin vettä polttoainetankin pohjalta, siis dieselin alta; hyvin toimivat.

Käväisin vielä keskustassa kaupassa ja samalla kuvasin uudestaan laivoja, kun nyt paistoi aurinko, toisin kuin torstaina. 


Nuoriso jatkaa juhlia ja kaiuttimet mökää musaa...
Vielä eilisillan yökuva täsät marinasta...




Ei kommentteja: