perjantai 30. toukokuuta 2014

Perjantai, 30.5.14.

Torstaina herätessämme oli kabiinin lämpötila 18 astetta, joten emme olleet paleltuneet. Kävin kuitenkin laittamassa 50-senttisen koloonsa, joten aamupalaa syödessä puhalteli lämmin ilma jaloille. 
Ulkona lämpötila nousi melko nopeasti auringon paistaessa, ja pian saimme avata luukut ja veneen sisustan kuivatustuuletus alkoi. Kapu polkaisi telakalle hakemaan soiroa ja sinne unohtuneita lepuuttajien suojalautoja. Soiroa hän sai, mutta vain kaksi neljästä laudasta oli enää paikoillaan. 

Sitten hän käväisi rautakaupassa ja saatoimme alkaa rakentamaan maston kannatuspukkeja. Vielä ne eivät ole ihan valmiit, vaan huomisen rautakauppakäynnin jälkeen toivomme homman valmistuvan.


Punaisella merkitty SeijMerin masto  kannellaan; on se 15 m aika pitkä...
 Tänään söimme eka kerran ulkona, tuossa sitlootassa oikein ruokaryypyn kera. Olin ostanut puoleksi keitettyjä perunoita ja kokonaan savustettua makrillia ja ateria maistui oikein hyvältä raikkaassa marinan ilmassa.


Jälkkäriksi oli hedelmätorttua, jota jäi vielä huomiseksikin...

Nyt kun Kapu siivosi rakennustyön jäljet, otti hän vettä Zwartewaterista. Ja näyttäähän se ämpärissä ihan nimensä mukaiselta…



Lisäys 31.5. Kuvia on lisää kuvat.fi-palvelun kansiossani

Ei kommentteja: