Torstaiaamuna hyvästeltiin Uwe ja Claudia Schierteinin
satamassa ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Täällä on joki leveimmillään ainakin
Mainziin asti. Saaria on useita ja koska joen virtaama jakautuu useaan haaraan,
on vastavirta yllättävän pieni, vain pari solmua. Kun sitten Mainzissa
käännyttiin Main-joelle, loppui vastavirta käytännöllisesti kokonaan.
Vaan nyt
tulivat sulut, ja ne ilmeisesti tasaavat tuota virtaa. Ensimmäinen sulku oli
vastassa jo kolmen kilometrin ajon jälkeen. Ja se 3 km meni nopeasti, kun nyt
vauhtia olikin pitkästä aikaa saman verran sekä lokissa että gepsussa, eli 5-6
solmua (noin 9 km/h). Mainilla on monella sululla suurten kammioiden lisäksi,
tosin eri haarassa, pienveneille oma sulkunsa. Niin tässäkin ja sinne Kapu
ohjasi SeijMerin. Liki kilometri olisi sululle ollut matkaa, vaan meiltä se
katkesi jo ennen puolta väliä: vettä oli liian vähän ja köli kynti pohjaa,
kunnes vene pysähtyi.
Pääsimme siitä kuitenkin irti ja ympäri, ja ajoimme
suuren sulun puolelle. Ja siellä pääsimmekin heti sulutukseen. Olimme yksin
suuressa kammiossa, jolla on pituutta 339 metriä, leveyttä 12 m ja jossa vesi
nosti meitä 3 metriä.
Main erkanee Reinistä vasemmalle... |
Pienvenesulku on tuolla oikealla, vaan tämän lähemmäksi sitä emme päässeet... |
Minulla on taas
opettelemista veneen paikallaan pitelemisessä sulutuksessa, ja Kapun mielestä
en siihen ehkä opi koskaan…
Tähän sulkuun pääsimme yksin... |
Niinpä käännyimme kilometrilukemalla 11,5 olevaan Yachtclub
Untermain-satamaan. Se oli taas tutun näköinen ”lahdelma”, jonne ajettiin
eräänlaisen kapean portin läpi. Hei vasemmalla oli suuria paaluja, pylväitä,
joissa luki Gäste.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten tuossa pääsee
veneestä maihin ja saa veneen keulan kiinnitettyä. Vaan eipä tarttenut moista
miettiä kauaa. Kun Kapu sai veneen pilttuuseen, vyöryi sisään ohikulkevan
jokilaivan aiheuttama swell ja veneemme keikkui holtittomasti puolelta
toiselle. Ensin oikealle ja sitten vasemmalle kylki päin tolppia, jotka onneksi
olivat muovipinnoitettuja, joten taisimme säästyä pahenmilta vaurioilta. Kun
aallokko laimeni, totesimme parhaaksi lähteä pois, sillä siinä voisi tulla
kallis pysäköinti, ja ainakin epämiellyttävä. Kapu yritti työntää venettä irti
oikeanpuoleisesta paalusta, kun minä peruutin SeijMeriä. Vaan en kuitenkaan
hallinnut sitten ohjausta ja niin masto törmäsi vasemmanpuoleiseen paaluun.
Kapu sitten lopulta onnistui ohjaamaan veneemme ulos tuosta kauhujen satamasta…
Tuosta portista ajettiin Yachtclub Untermainin satamaan... |
Jatkoimme matkaa ja seuraava sulku oli 12 kilometrin päässä.
Sinne pääsimme jokilaivan ja yhden moottoriveneen taakse. Molemmilla suluilla
olin kysynyt VHF-puhelimella sulkuun pääsystämme ja saanut myöntävän
vastauksen, jonka jälkeen vihreät valot antoivat luvan sisään ajoon.
Sulusta lähtiessämme ajoimme Willi-veneen perässä ja vihdoin 25 kilometrillä he näyttivät, että tässä on satama. Olimme satamaa heiltä jo kerran aiemmin kysyneet… Jäimme siis yöksi Bootsbau Speckin venesatamaan, joka oli suoraan joessa. Ei siis mitään suojaavaa maakaitaletta joen ja laitureiden välissä, vaan ponttonit pistävät ulos suoraan rantapenkalta. Saimme paikan, jonka kohdalla lipputangossa oli Suomen lippu!
Kävimme maksamassa satamamaksun veneveistämön myymälässä, saimme avaimen laituriporttiin ja kehotuksen hakea suihkun avain laturissa olevasta Floh-veneestä. Syötyämme niin teinkin ja lähdimme yhdessä kohti veneveistämöä, jossa suihkutilat sijaitsevat. Vaan kahdeksalta illalla olivat veistämön portit jo kiinni, joten emme päässeet alueella. Vein avainta takaisin ja samalla sen antaneelle rouvalle selvisi, että portit olivat kiinni. Hän lähtikin mukaamme, avasi portin lukon, antoi avaimen meille ja toivotti hyvää illan jatkoa. Saimme siis kunnon selänpesun, koska muita suihkuttelijoita ei lähistöllä ollut.
Sulusta lähtiessämme ajoimme Willi-veneen perässä ja vihdoin 25 kilometrillä he näyttivät, että tässä on satama. Olimme satamaa heiltä jo kerran aiemmin kysyneet… Jäimme siis yöksi Bootsbau Speckin venesatamaan, joka oli suoraan joessa. Ei siis mitään suojaavaa maakaitaletta joen ja laitureiden välissä, vaan ponttonit pistävät ulos suoraan rantapenkalta. Saimme paikan, jonka kohdalla lipputangossa oli Suomen lippu!
Kävimme maksamassa satamamaksun veneveistämön myymälässä, saimme avaimen laituriporttiin ja kehotuksen hakea suihkun avain laturissa olevasta Floh-veneestä. Syötyämme niin teinkin ja lähdimme yhdessä kohti veneveistämöä, jossa suihkutilat sijaitsevat. Vaan kahdeksalta illalla olivat veistämön portit jo kiinni, joten emme päässeet alueella. Vein avainta takaisin ja samalla sen antaneelle rouvalle selvisi, että portit olivat kiinni. Hän lähtikin mukaamme, avasi portin lukon, antoi avaimen meille ja toivotti hyvää illan jatkoa. Saimme siis kunnon selänpesun, koska muita suihkuttelijoita ei lähistöllä ollut.
Täällä olimme laittaneet laudan styyrpuurin lepuuttimien
suojaksi, sillä sitä todella tarvitsee suluissa, joissa reunat ovat
teräspontteja.
Nukkumaan mentyämme olin kuulevani jonkin kävelevän kannella
enkä meinannut millään saada unta, kun kuvittelin fillarivarkaita olevan
liikenteessä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti