Eilisestä helteestä ei ukkosta eikä myrskyä täällä Franksfurtissa seurannut,
vaikka satamakapteeni niin oli kertonutkin. Yöllä oli kuitenkin satanut vähän,
joten oli hieman viileämpää. Aamupäivällä näytti siltä, että tulee taas helle,
ja välillä siltä, että alkaa sataa. Olimme päättäneet yrittää jättää maston
pois kyydistä, joten tarvitsimme nettiyhteyttä päästäksemme kartoittamaan
mastonkuljetusmahdollisuuksia. Kävelimme ensin Hauptbanhofille eli kaupungin päärautatieasemalle, josta ostimme
infosta kaupungin kartan. Samalla saimme ohjeet nettikahvilaan.
Kaiserstrassella olikin lähekkäin kaksi nettikahvilaa, vaan niissä niin kuumaa ja kallista, että ei kiitos.
Aikamme kävelyämme helteessä, saavuimme
Römerbergiin, historialliseen keskustaan, joka oli uudelleenrakennettu 1986
alkuperäisten piirustusten mukaan. Siellä on vuodesta 1405 lähtien kaupungin
raatihuoneena toiminut Patrician villa, ja monia puolipuutaloja.
Frankfurtin raatihuone |
Half-timbered house... |
Emme heti ymmärtäneet mistä juhlasta on kyse, vaan sittemmin jouduimme rantakadulla keskelle telttakatua; paikalla oli myös naulakoita, joissa roikkui numeroituja punaisia muovikasseja. Pian ymmärsimme syyn: Sunnuntaina, 6.7. täällä on Ironman-kisa. tarkoittanee suomeksi Teräsmieskisaa...? Selvisimme kauppakadusta sortumatta ostamaan sen enempää juoksukenkiä kuin Mersuakaan, tai voimajuomaa tai uimalaseja. Kaikkea triathloniin liittyvää oli siis kaupan; Mersu on yksi sponsoreita….
Olimme vierailleet parissa kirkossa, näihneet Tuoimiokirkon edessä mielenosoituksen, käväisseet kauppahallissa ja käyneet syömässä
Karlstatissa, ja sitten kävelimme takaisin marinaan.Välillä satoi vettä, mutta niin vähän ja hiljakseen, kuin hienona sumuna, että se ei ollenkaan kastellut tai härinnyt muuten. Päinvastoin, se virkisti hieman...
Mielenosoitus Tuokiokirkon edessä |
Kauppahallissa oli mahtavat valikoimat mm kuivattuja hedelmiä... |
Kulkemamme kadun ja joen
välissä oli mukavan näköinen puisto, jonne emme kuitenkaan voineet enää
poiketa, koska kadulta ei näyttänyt olevan sinne kulkuyhteyttä. Tyydyin
kuvaamaan eksoottisia hedelmäpuita, mitä sitten lienevätkään.
Veneelle palattuamme kävin kysymässä rantaravintolasta
nettiyhteyttä ja kun sen kertoivat olevan asiakkaille ilmaista, menimme sinne
illalla istumaan ja netteilemään. Ensimmäinen istuinpaikkamme oli suuren näytön
alla ja kun jalkapallomatsi alkoi, oli meidän pakko vaihtaa paikkaa, niin kovaa
selostus matsista kuului. Ravintolan perällä oli onneksi hiljaisempaa ja niin
sain taas tätä blogianikin taas julkaistua…
SeijMer Frankfurtin Westhafenissa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti