maanantaista keskiviikkoon yhdellä kertaa 7.-9.7.14

Maanantai 7.7.14

Lähdimme liikenteeseen vasta loppuiltapäivästä mukavaan puolipilviseen keliin. Jo muutaman kilometrin päässä olimme sululla.  Pääsimme yksinämme Offenbach-sulkuun ja selvisimme sen 3,18 metrin noususta sujuvasti.

Jatkoimme ”zu Berg” ja yritimme katsella venesatamaan, jossa olisi nosturi maston siirtämistä varten. Yritimme Offenbachin soutuseuran satamaan, ja vaikka vettä laiturin edessä oli tarpeeksi, emme saaneet puhelimitse yhteyttä kehenkään, joka olisi tiennyt mitään mistään.

Seuraavaksi yritimme Sportboothafen Mainkur –satamaan, joka on entisessä sulussa; vaan liian matalaa meille.

Ihmettelimme Rumpheimin vaijerilossia, sillä siinä vaijerit olivat ilmassa.

Ennen kahta saavuimme Mülheimin sululle, josta pääsimme vartissa yksinämme ylös 3,8 m.

Pian sulun jälkeen kuvasin Phillipsruhe-linnaa ja kirkkoa. Seuraavat kuvat otin Grossauheimin kirkoista ja Staudingerin voimalaitoksesta ennen Krotzenburgin sulkua.

Olin loppuviikolla jättänyt nettiin erääseen kuljetusfirmaan tarjouspyynnön mastonkuljetuksesta. Olimme juuri päässeet Krotzenburgin sulun 2,7 metrin nousuta, kun firman edustaja soitti ja tarjoutui kuljettamaan mastomme Frankfurtista Berliiniin 560 Euron hintaan + tietysti vero 19 %. No, me totesimme, että olemme jo kaukana Frankfurtista, joten lupasin palata asiaan ja edustaja lupasi lähettää tarjouksen s-postiini. Mietimme, että jos vaan saamme mastomme pois kannelta ja jonnekin järkevään säilöön, niin Ok.

Pian olimme Marina Untermainin kohdalla, josta ohjekirjassamme oli Fa.Lässig’n mainos vierasvenesatamstan, venehuollosta, talvisäilytyksestä ja camping-alueesta. Sinne kuvittelimme saavamme maston säilöön. Vaan emmepä päässeetkään satamaan; vesi loppui alta, joten jouduimme peruuttamaan pois ja jatkamaan matkaa. Ohitimme Seligenstadtin ja sen viehättävät talot, vaan saatoimme ihailla niitäkin vain joelta, koska rantautumismahdollisuutta meille ei ollut täälläkään. Yritimme Wassersportclub Seligenstadtin marinaan kilometrillä 71 ja pääsimmekin aika pitkälle entiseen sulkuun rakennettuun satamaan. Vaan taas köli otti pohjaan ennen kuin pääsimme edes nosturin alle, venepaikoista puhumattakaan. Kuitenkin täällä satamassa näkyi poikkeuksellisen paljon purjeveneitä. Niiden syväys ei sitten varmaankaan ole kovin kummoinen. Joten matka jatkui ja seuraavana oli 7 kilometrin päässä Kleinostheimin sulku km 78, jossa en kerinnyt ottaa kuvia. Sulutuskorkeus oli täällä aiempaa suurempi, 6,80 m. Vajaan kymmenen kilometrin ajon jälkeen tarjolla oli kaunis kaupunki, Aschaffenburg km 86,5, venesatamineen. Näihinkin satamiin oli luvattu 1,8 metrin syvyys, jonka siis pitäisi riittää meille, koska syväyksemme on 1,70. Vaan vedenkorkeus Mainillakin on ilmeisesti normaalia alempana, koska jäimme kiinni jo ennen Johannesburgin linnan eteen pääsyä.

Emme päässeet satama-alueelle kummaltakaan puolelta keltaista poijua...

Jatkoimme matkaa vajaat 2 kilomeriä, jotta voisimme ajaa satamaan ylävirran puolelta. Siellä olikin olevinaan vettä syvälti, joten hyvältä näytti. Pääsimme aika pitkälle, vaikka alussa oli ollut varoitusmerkki pohjassa olevasta esteestä; syvyyden piti kuitenkin olla 1,8 metriä. Kapu ajeli taas ihan hiljalleen, vaikka kaiku näytti kolmea metriä. Yhtäkkiä meno kuitenkin pysähtyi kuin seinään; siinä se pohjassa oleva este oli. Kaiku näytti silloin 1,6 m ja ei muuta kuin peruutusvaihde päälle ja takaisin joelle. Ei siis päästy tutustumaan Aschaffenburginkaan kaupunkiin.

Ei päästy tästäkään väylästä perille marinaan...

Viiden kilometrin päässä oli Obernaun 4-metrinen sulku ja edessämme yksi jokilaiva. Kello oli puoli yhdeksän, kun pääsimme ajamaan laivan perässä sulkuun. Sulutus oli aikamoista keikkumista, sillä Dinteloord-laiva piti koko ajan moottorinsa käynnissä ja aiheutti meille aikamoiset pyörteet. Selvisimme kuitenkin ehjänä parinkymmenen minuutin sulutuksesta ja jatkoimme matkaa seuraavaan kaupunkiin, Niedernbergiin. Siellä piti olla mahdollisuus kiinnittymiseen jokirannassa olevaan laituriin. Vaan emmehän me löytäneet sopivaa paikkaa kiinnitäytymiseen, joten matkaa oli vaan jatkettava, vaikka kello oli yli 9.

Vihdoin kymmenen aikaan olimme seuraavalla sululla, Wallstadt km 101, ja kiinnityimme sen odotuslaiturin padon puolelle. Ei muuta kuin Kapu kiipesi penkalle, kiinnitteli pitkiä köysiä harvassa oleviin pollareihin, syötiin pikainen iltapala ja käytiin nukkumaan.

Wallstadtin sulun patoaltaan puolella olimme yötä...

Tiistai-keskiviikko, 8.-9.7.14.

Heräsimme Wallstadtin sulun padon puolen odotuslaiturissa normaaliin aikaan tyyneen, pilviseen aamuun. Pääsimme taas yksin sulutukseen ja Wallstadtin sulku nosti meitä 4 metriä. Ohitimme Obernburgin kaupungin sekä Erlenbacherin telakan, jossa korjaaja näytti, kuinka laivan kyljestä paljastuu maalin alta ruosteinen pinta vain veden paineella. Puolen päivän maissa nousimme Klingenbergin sululla 4 metriä, ja ylös päästyämme ihailin kukkaketoa… Ilma oli vielä kuivaa ja aivan tyyntä, kun vastaamme tuli Victor Hugo.

Tässä vaiheessa päivää sumu alkoi peittää edessä olevia vuoria.

Laitoimme sadevaatteet päälle, ja ennen seuraavaa sulkua alkoikin hienoinen sumusade. Heubachin sulun tyhjenemistä odottelimme 10 minuuttia ja sitten jo reilun varttitunnin päästä ajoimme ulos sulkukammiosta 4 metriä ylempänä.

Miltenbergin kaunis kaupunki jäi odottelemaan vierailuamme, kun jatkoimme matkaa. Näimme mm. monia suuria punaisia kalliolouhoksia, joista yhden kohdalla oli rannassa hautakiviveistämö. Freudenbergin sululle saavuimme puoli kolmen maissa ja selvitimme sen 4,5 metrin nousun kuvaamatta.

Puoli neljän aikoihin ohitettiin Dorfprozelten kylä. jonka rannassa oli 4 jokilaivaa kiinnitettynä. En ymmärrä karttakirjan selitystä, jonka mukaan ”Dorfprozelten wurde als älteste der drei fränkischen Prozelten am Main von Fischern gegründet“.

Tässä vaiheessa oli vesisade jo loppunut ja pian saavuimme Marina Stadtprozelten –satamaan. Sielläkään emme päässeet laituriin saakka, kun vapaana ei ollut kuin tila maanpuoleisella sivulla ja siellä ei ollut tarpeeksi vettä. Koska seuraava 2-metrinen satama on vasta 117 kilometrin päässä, oli meidän pakko jäädä tähän marinaan. Tässä on lähellä dieselin tankkauspaikka ja ruokakauppa. Niinpä otimmekin kiinni erään isohkon veneen kylkeen ja kuljemme nyt sen yli laiturille. Emme aiheuta toivottavasti lisää vahinkoa veneelle, joka on jo aika huonokuntoisen näköinen, varsinainen projekti.

Soitin rannalla ilmoitustaululla olevaan puhelinnumeroon ja saimme luvan yöpymiseen sekä ohjeet, mistä laituriportin avain löytyy käyttöömme.

Kävimme täyttämässä diesel-varakanisterit, ostamassa ruokaa muutaman päivän tarpeiksi ja nostamassa käteistä rautatieaseman lähellä olevan pankin automaatista. Pian syötyämme alkoi kahdeksan maissa sade, joka jatkui koko yön ja koko keskiviikkopäivän. Niinpä jouduimme jäämään tähän vierihoitoon koko keskiviikkopäiväksi, sillä vesisateeseen ja melko kovaan tuuleen lähteminen vapaaehtoisesti ei ollut järkevää.

Soitin uudestaan keskiviikkoiltapäivällä sataman hoitajalle ja ilmoitin yöpyvämme täällä vielä torstaihin.