Aamulla lähdimme huoltoasemalle tankkaamaan dieseliä. Matkaa
sinne oli alta puoli kilometriä, joten arvelimme jaksavamme kantaa 20 litran
kanisterit veneelle. Marinan rannassa näytti olevan kärrytkin, vaan ne olivat
lukossa, eikä satamakapteenia näkynyt. Dieselin hinta oli onneksemme pudonnut
eilisillasta 9 senttiä litralta, joten hinta oli nyt 1,409 EUR/l. Jaksoimmehan
me kantaa ne kanisterit, Kapukin kipeällä kädellään…
Jätimme Brohlin marinan puoli kahdentoista aikaan ja
suunnistimme taas vastavirtaan. Olemme siis bergfahrer-asemassa, kun menemme
latvavesille päin, toiseen suuntaan kulkevia kutsutaan talfahrer-nimellä.
Suurimman osan matkaa vuoret olivat likellä joen rantoja, junarata kulki
molemmin puolin ja näimme ensisilmäyksen viinitarhoista. Olen joskus haaveillut
pääseväni viinirypäleitä poimimaan, vaan enpä taitaisi jaksaa kävellä
köynnösriviä ylös, kun näyttivät olevan niin jyrkässä rinteessä.
Saavuimme Koblenziin vajaan 40 kilometrin matkailun jälkeen.
Brohlin Hafenmeister oli neuvonut meitä menemään Ehrenbreitsteinin marinaan,
koska toisissa satamissa ei olisi tarpeeksi vettä. Marina sijaitsee heti
Moselin haaran jälkeen, ennen siltaa. Kun ajoimme sisään ”lahteen” , alkoi
syvyys heti laskea. Ja ennen kuin olimme päässet kunnolla edes ensimmäiselle
laiturille, loppui vesi kölin alta. Samalla huomasin, että laiturissa
edempänäkään ei näkynyt yhtään vapaata paikkaa. Onneksi ensimmäisessä
laiturissa huomattiin tukala tilanteemme ja siellä järjestettiin meille tilaa:
Sivukiinnityksessä oleva hollantilainen moottorivene siirrettiin edemmäs ja me
mahduimme sen taakse. Tässä on veden syvyys 2 metriä, vaan muutaman kerran vene
kynti pohjaa, ennen kuin tähän paikkaan pääsimme.
Ilta oli ihan rauhaisa, vaan yöllä kuului ja tuntui Reiniä
ajavien jokilaivojen kulku. Ulkona ei vesialuksista juuri kuule ääntä, mutta
veneen sisällä kuuluu sitäkin enemmän. Vesi johtaa ääntä paljon paremmin kuin
ilma ja siksipä laivojen potkureiden ääni kuuluu aikamoisena sirinänä ja
melkeinpä ulvontana täällä purkkarin kabiinissa, jossa punkassa vesi loiskii
korvan juuressa. Osan yötä oli olevinaan hiljaista- kait minä nukuin- vaan joskus
puoli neljän aikoihin liikenne kasvoi niin paljon, että kumpikaan meistä ei
meinannut saada unta. Eikä pelkkä ääni, vaan veneen kova keinunta oli se, joka
ainakin minut piti kauan hereillä. Jouduin nostamaan tiskipöydältä asiat
pesualtaaseen, kun ajattelin niiden kohta putoavan lattialle. Näinhän oli eilen
käynyt matkalla tänne, kun ohikiitävän moottoriveneen nostattama aalto keikutti
venettämme niin, että puuronhaudutuskattila lensi hellalta lattialle ja meni
rikki. Lisäksi kuvittelin etteivät
kiinnitysköydet kestä; ne olivat minun laittamiani. Vaan aamulla kaikki
oli onneksi ihan hyvin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti