Kävin aamulla Zwartsluisissa vielä kaupoilla, ostin ruokaa, juomaa ja pyöreän lepuuttajan.
Sillä välin Kapu oli täyttänyt vesisäiliö, roudannut pyöränsä veneeseen ja
käynyt maksamassa viikon marinaoleskelun. Pääsimme liikkeelle heti puolenpäivän
jälkeen Zwartewateria ylöspäin, kohti Reiniä. Vastavirta ei juuri tuntunut
matkalla tänne Zwolleen, jossa vietimme hotelliyön jo 2 viikkoa sitten.
Joki kiemurteli maaseudun
ja yhden kaupungin, Hasselten, läpi.
Hasseltessa vastaa tuli vene masto kannella... |
Olin etukäteen katsastanut, että
Zwollea ennen olevaan marinaan mahtuisimme syvyyden ja nykyisen pituuden
puolesta. Siellä kuitenkin meitä neuvottiin menemään kohti Zwollen keskustaa, ja
niinpä jatkoimme matkaa.
Kaupungin keskustaan tullessa piti odottaa ensin yhden
sillan avausta 20 minuuttia ja seuraava silta avautui, kun olimme
paikalla. Pääsimme vanhaa kaupunkia kiertävään vallihautaan kaupungin marinaan.
Tai siltä vallihaudalta tämä ainakin vaikuttaa….
Havenkontoorilta saimme neljän jälkeen vessakoodit ja
kävimme sitten kävelyllä ja samalla ruokaostoksilla Jumbo-kaupassa. Täällä ei
sitten myydä vahvaa alkoholia ruokatavaramyymälässä, joten emme päässeet täydentämään
rantautumisryyppyvalikoimaamme.
Ruuaksi söimme perunamuussia ja maksakastiketta; Kapu teki…
Yöpyminen maksoi 11,50 ja sähkö taas sen 50 senttiä 2 kWh.
Vesikin maksaisi, vaan meillä on tankki täysi. Huomenissa jatkamme pienen
matkan takaisin jokea alaspäin ja käännymme sitten vasemmalle, Ijseljokea ylös
kohti Reiniä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti