Olimme päättäneet viipyä täällä Mondorfin pikkukaupungin
MYC:n marinassa vielä yhden yön, joten tallustelimme puolenpäivän aikaan bussipysäkille
kohti Bonnia. Linja-auton piti kulkea aikataulun mukaisesti kolme kertaa
tunnissa ja odottelimme klo 12.25 bussia. Auto tuli kuitenkin vasta viittä
vaille yksi, joten totesimme yhden vuoron jääneen jostain syystä ajamatta.
Bonnin päärautatieasemalta etsiydyimme turisti-infoon ostamaan kaupungin kartan
50 sentillä. Ihmettelimme, kun kaikki kaupat näyttivät olevan kiinni, olikohan
nyt siesta-aika? Infossa meitä valistettiin, että nyt on katolisten juhlapäivä,
eli pyhäpäivä. No säästyivätpähän nekin rahat, jotka ehkä mahdollisesti oli
tullut käytettyä heräteostoksiin…
Bonn Hbf |
Söimme jäätelöt rauhassa loppuun ja lähdimme uudelle kaupunkikierrokselle.
Kävimme rautatieasemalla yhdessä, sitten Kapu lähti jonnekin Ja minä menin
nettiyhteyden toivossa Mäkkiin kahville. Aivan kuten viime keväänä Fehmarnin
Burgissa, ostin 2 €:lla kahvin ja omenapiirakan ja kirjauduin nettiin. Enpähän
mitään tärkeää voinut kolmessa vartissa suojaamattomalla yhteydellä tehdä, vaan
pääsinpähän netteilemään hetkeksi. Olenkohan tulossa riippuvaiseksi…
Kissaravintolassa söimme hyvää pitsaa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti