Tänään pitää löytää kaasua! Meiltä nimittäin loppuu melko
pian viime kesänä Burgissa pulloihimme täytetyt nestekaasut ja nyt täällä ei enää ole
mahdollisuutta täyttää irtopulloja. Kapu lähti saamani neuvon mukaan Moselin
toisella rannalla sijaitsevalle karavaanarialueelle, jossa luultavasti myytäisiin
kaasupulloja. Hän lähti pyöräillen ja saamaan samalla kunnon liikuntaa. Kaasua
olikin kyllä kaupan, vaan ei adapteria, joka olisi saatava, koska saksalaiset
kaasupullot ovat sivuventtiilisiä. Hän oli matkallaan saanut monenlaisia
neuvoja ja palattuaan puolentoista tunnin päästä, hän kertoi vuoren toisella
puolella olevan palokoulun tms., jossa olisi alan kauppa. Hetken levähdettyään
hän suunnistikin taas matkoihinsa.
Minä tuuletin hänen reissujensa ajan patjoja ja muita
vuodevaatteita. Ja juuri kun olin aloittamassa kunnolla patjojen pöllytystä,
ajoi viereemme iso ranskalainen vene, joten tyydyin vain harjaamaan ne patjat.
Peitot kävin ravistelemassa toisen laiturin päässä…
Ja sitten Kapu saapui lopen väsyneenä ja melkein
masentuneena takaisin: Vuoren takana ei ollut tietoakaan kaasukaupoista, joten
hän oli joutunut kävelyttämään fillariaan ihan turhan takia isoa mäkeä ylös.
Kun sitten myöhemmin kysyin kaasuongelmaan apua eräältä veneilijältä, hän
lupasi lähteä kuskaamaan Kapua Bauhausiin, josta pitäisi saada sekä kaasua että
adapteri.
Tulivat takaisin ostoskierrokselta; todellakin, olivat
käyneet kahdessa eri kaupassa, ennen kuin Kapu sai kolmen kilon kaasupullon ja
siihen sopivan paineenalennusventtiilin. Tai ei siis saanut, vaan maksoi
lystistä 122 Euroa. Pullon osuus siitä oli 65 Euroa, jonka sitten mahdollisesti
joskus saamme takaisin, kun pulloa emme enää tarvitse.
Tulvien korkeuksia Koblenzissa. Korkeimmalla vesi näyttäisi olleen joulukuussa 1983 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti