perjantai 27. kesäkuuta 2014

Tiistai, 24.6.14

Tänään laitoimme päivänsankareille onnittelutekstarit Jussin kunniaksi. Lähdimme jatkamaan matkaa puoli kymmenen maissa. Sitä ennen olin ennättänyt käydä Lidlissä ostamassa uudet hammasharjat ja WC-paperia. Olipa mukava kävellä raikkaassa aamuilmassa; harvinaista herkkua, kun muuten aina nukutaan yhdeksään.
Matkalla oli yhä useammin näkyvissä kirkko ja linna tai kaksi, vuorten rinteet olivat jo jyrkkiä ja täynnään viinitarhoja. Pieniä sieviä kaupunkeja molemmin puolin jokea, samoin kuin rautatie, joka näytti usein kulkevan kylän ja joen välissä. Kaikista kaupungeista ei nähnyt juuri mitään korkean tulvavallin takaa. Täällähän siis on ollut yli 10 metrin tulvia; nyt vesi lienee metrin normaalia alempana. Vastaan ja ohi ajoi usein jokiristeilylaivoja, jotkut täynnään matkustajia.

Jostain kaupungeista ei näkynyt paljoakaan korkean tulvavallin takia...


Viininköynnösviljelyksiä ja matkustajalaivoja...

Kirkkoja ja linnoja...

SebaMed on perustettu Koblenzin alueelle....
Saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä seuraavaan yöpymispaikka –satamaan, St. Goariin. Koblenzin satamasta oli soitettu sinne ja kysytty, onko siellä tarpeeksi vettä 1.70-syvyiselle veneelle. Ja niinhän sieltä oli satamakapteeni ilmoittanut, että tervetuloa. Vaan jo heti satamalahden sisäänajossa veneen köli otti muutaman kerran pohjaan. Kapu ajoi kuitenkin lahden perukoille, jossa oli WSP:n, eli  Wasser Shutsch Polizei:n laituri, jossa kuulemma on aina syvää. Eräs pariskunta paikallisesta veneestä osoitti meille paikkaa, vaan emme päässeet laituriin saakka. Sitten kokeiltiin toista ja sitten kolmatta ja neljättä paikkaa, vaan aina matka tyssäsi ennen määränpäätään. Ei jääty kauas, vaan kuitenkin liian kauas. Tankkauslaiturissa oli kouluvene, jota sitten pyydettiin siirtymään hieman eteenpäin ja vihdoin saimme veneen kylkikiinnitykseen laituriin. Vastaanottajamme ei ollut Hafenmeister, vaan hän kuitenkin näytti meille kaiken tarpeellisen ja löysi jopa kaupungin kartan käyttöömme.

Niinpä lähdimme jo ennen puolta viittä kävelemällä tutustumaan St. Goariin. Suoraan yläpuolellamme kallion huipulla oli linna Burg Rheinfels, jossa nykyisin toimii kotiseutumuseo. Emme kuitenkaan kuumuuden takia lähteneet sinne kiipeämään, vaan tyydyimme vaeltelemaan kaupungin kaduilla muiden turistien kanssa. Ja turistiryhmiä näytti olevan paljon; sataman parkkipaikalla oli kymmenkunta bussia, ja rannassa näytti olevan viiden eri varustamon laiturit kaupunginlaiturin lisäksi. Näimme vilkkaalla kävelykadulla monta viinitupaa ja matkamuistomyymälää ja toisen kirkon ovet olivat kutsuvasti auki. Emme kävelyreissulla käyneet viinimaistajaisilla, vaikka minun mieleni tekikin. Näimme myös maailman suurimman käyvän, käsinveistetyn käkikellon. Ihmettelen vain, mitä tekemistä Mittelrhein -alueella on käkikellojen kanssa...


Veneelle palattuamme ei Kapu käynytkään laittamaan ruokaa, kuten oletusarvo oli, vaan paneutui pitkäkseen. Hän oli voimaton koko illan ja niin minä sain lämmittää itselleni eilisen tähteet ja syödä yksin.


Meitä auttanut mies oli hieman huolissaan, kun veneemme masto ylettyi pitkälle väylälle , lähelle poliisien laituria. Hän epäili, että poliisit eivät voi kääntää venettään, kun tilaa ei ole tarpeeksi. Emme kuitenkaan siirtäneet SeijMeriä eteenpäin, sillä syvyys ei riittänyt, olisi pitänyt kääntää koko vene ympäri. Hyvinhän ne poliisit näyttivät osaavan peruuttaa veneensä laiturista…

SeijMer St Goarin tankkauslaiturissa
Burg Reinfelts St. Goarissa...

Ei kommentteja: