Tänään laitoimme päivänsankareille onnittelutekstarit Jussin
kunniaksi. Lähdimme jatkamaan matkaa puoli kymmenen maissa. Sitä ennen olin
ennättänyt käydä Lidlissä ostamassa uudet hammasharjat ja WC-paperia. Olipa
mukava kävellä raikkaassa aamuilmassa; harvinaista herkkua, kun muuten aina
nukutaan yhdeksään.
Matkalla oli yhä useammin näkyvissä kirkko ja linna tai
kaksi, vuorten rinteet olivat jo jyrkkiä ja täynnään viinitarhoja. Pieniä
sieviä kaupunkeja molemmin puolin jokea, samoin kuin rautatie, joka näytti usein
kulkevan kylän ja joen välissä. Kaikista kaupungeista ei nähnyt juuri mitään
korkean tulvavallin takaa. Täällähän siis on ollut yli 10 metrin tulvia; nyt
vesi lienee metrin normaalia alempana. Vastaan ja ohi ajoi usein jokiristeilylaivoja,
jotkut täynnään matkustajia.
 |
| Jostain kaupungeista ei näkynyt paljoakaan korkean tulvavallin takia... |
 |
| Viininköynnösviljelyksiä ja matkustajalaivoja... |
 |
| Kirkkoja ja linnoja... |
 |
| SebaMed on perustettu Koblenzin alueelle.... |
Saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä seuraavaan
yöpymispaikka –satamaan, St. Goariin. Koblenzin satamasta oli soitettu sinne ja
kysytty, onko siellä tarpeeksi vettä 1.70-syvyiselle veneelle. Ja niinhän
sieltä oli satamakapteeni ilmoittanut, että tervetuloa. Vaan jo heti
satamalahden sisäänajossa veneen köli otti muutaman kerran pohjaan. Kapu ajoi
kuitenkin lahden perukoille, jossa oli WSP:n, eli Wasser Shutsch Polizei:n laituri, jossa kuulemma
on aina syvää. Eräs pariskunta paikallisesta veneestä osoitti meille paikkaa,
vaan emme päässeet laituriin saakka. Sitten kokeiltiin toista ja sitten
kolmatta ja neljättä paikkaa, vaan aina matka tyssäsi ennen määränpäätään. Ei
jääty kauas, vaan kuitenkin liian kauas. Tankkauslaiturissa oli kouluvene, jota
sitten pyydettiin siirtymään hieman eteenpäin ja vihdoin saimme veneen kylkikiinnitykseen
laituriin. Vastaanottajamme ei ollut Hafenmeister, vaan hän kuitenkin näytti
meille kaiken tarpeellisen ja löysi jopa kaupungin kartan käyttöömme.
Niinpä lähdimme jo ennen puolta viittä kävelemällä
tutustumaan St. Goariin. Suoraan yläpuolellamme kallion huipulla oli linna Burg
Rheinfels, jossa nykyisin toimii kotiseutumuseo. Emme kuitenkaan kuumuuden
takia lähteneet sinne kiipeämään, vaan tyydyimme vaeltelemaan kaupungin
kaduilla muiden turistien kanssa. Ja turistiryhmiä näytti olevan paljon;
sataman parkkipaikalla oli kymmenkunta bussia, ja rannassa näytti olevan viiden
eri varustamon laiturit kaupunginlaiturin lisäksi. Näimme vilkkaalla
kävelykadulla monta viinitupaa ja matkamuistomyymälää ja toisen kirkon ovet
olivat kutsuvasti auki. Emme kävelyreissulla käyneet viinimaistajaisilla,
vaikka minun mieleni tekikin. Näimme myös maailman suurimman käyvän, käsinveistetyn käkikellon. Ihmettelen vain, mitä tekemistä Mittelrhein -alueella on käkikellojen kanssa...
Veneelle palattuamme ei Kapu käynytkään laittamaan ruokaa,
kuten oletusarvo oli, vaan paneutui pitkäkseen. Hän oli voimaton koko illan ja
niin minä sain lämmittää itselleni eilisen tähteet ja syödä yksin.
Meitä auttanut mies oli hieman huolissaan, kun veneemme
masto ylettyi pitkälle väylälle , lähelle poliisien laituria. Hän epäili, että
poliisit eivät voi kääntää venettään, kun tilaa ei ole tarpeeksi. Emme
kuitenkaan siirtäneet SeijMeriä eteenpäin, sillä syvyys ei riittänyt, olisi
pitänyt kääntää koko vene ympäri. Hyvinhän ne poliisit näyttivät osaavan
peruuttaa veneensä laiturista…
 |
| SeijMer St Goarin tankkauslaiturissa |
 |
| Burg Reinfelts St. Goarissa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti